Klassikkolisuke meidän perheessä. Alkuperäinen resepti löytyi nimellä "Bataattinachot" Elizabeth Pantleyn kirjasta "The No-Cry Picky Eater Solution", joka on täynnä vinkkejä siitä, miten lapset saa totutettua terveelliseen ruokaan. Olen vähän muuttanut mittasuhteita ja jättänyt pois lopuksi lisättävät paprika -ja tomaattilohkot. Tein tätä tällä viikolla ja oliiviöljy oli loppu, joten käytin öljynä viinirypäleensiemenöljyä. Sipseistä tuli paljon rapeampia kuin aiemmin! Pitää testata uudelleen, että johtuiko se öljystä. En ole erityisen nopea veitsen käyttäjä, joten minun on helpoin tehdä viipaleet mandoliinilla. Käytin neljän millin viipaleasetusta. Helpoin tapa levittää mausteet tasaisesti bataattiviipaleisiin on sekoittaa mausteet öljyyn vaikka mukissa ja kaataa sitten mausteöljy viipaleiden päälle. Käytän bataatit kuorineen, joten ne kannattaa pestä hyvin. Perusreseptillä tulee yksi pellillinen, nämä ovat meillä niin suosittuja, että teen aina kaksi pellillistä.
600 - 700 g bataattia (yksi iso tai pari pientä)
½ - 1 tl paprikaa
½ - 1 tl juustokuminaa (jeeraa)
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
- Pese bataatti hyvin ja viipaloi noin neljän millin viipaleiksi. Mandoliinilla se käy nopeasti.
- Sekoita mausteet öljyyn vaikka mukissa.
- Kaada mausteöljy bataattiviipaleiden päälle ja sekoita hyvin.
- Paista noin 30 minuuttia 220 C kiertoilmauunissa tai 230 C jos ei ole kiertoilmaa käytettävissä. Bataattien pitää olla selvästi ruskistuneita reunoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti