sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Helppo (=ei pilkkomista) lihapata

"Saisinko lisää sitä lihaa?" Pyysi hetki aiemmin kovaäänisesti pastaa vaatinut jälkikasvu. Mikä mahtava talvipäivän herkku! Kävin tänään hakemassa pussillisen Vanha-Savelan tilan Highland -lihaa. Eikä ollut viimeinen kerta, maku oli loistava ja eläimiä kohdellaan hyvin. Tutkin erilaisia patareseptejä ja sovelsin sen mukaan mitä kaapista löytyi. Monessa käskettiin käyttää punaviiniä nesteenä, mutta sitä ei minulta löytynyt, joten käytin vettä ja lihaliemikuutiota. Olin tilannut 2 kg häränhäntää, mutta sitä oli saatavilla vain 600 g, joten tähän tuli sekoitus sitä ja patalihan -nimellä myytyä lihaa. Lihapata sopii hyvin tehokkaan ruoanlaiton ytimeen, koska ainekset laitetaan pataan ja pata uuniin, jonka jälkeen kokki voi poistua keittiöstä kolmeksi tunniksi. Useimmassa ohjeessa käsketään ruskistaa lihat, en tiedä huomaisinko eroa jos en ruskistaisi lihoja. Häränhäntä oli valmiiksi pilkottua, joten heitin ne pataan ruskistumaan samalla kun pilkoin patalihoja. Eli ruskistin osan samalla kun tein muita valmisteluita.

1,3 kg pataan sopivaa naudan lihaa (esim. 600 g häränhäntää ja 700 g patalihaa)
5 porkkanaa
1/2 pkt Koskenlaskijaa
1 lihaliemikuutio
5 valkosipulinkynttä
1 tl rosmariiniä
1/2 tl suolaa

  • Leikkaa lihat pataan, noin 2 x 2 cm kuutioita. Ruskista, jos ehdit. Pilko polkkanat kahteen tai kolmeen osaan ja sekoita mukaan. 
  • Lisää Koskenlaskija paloina, lihaliemikuutio, valkosipulinkynnet, rosmariini ja suola. 
  • Kaada pataan sen verran vettä, että lihat juuri peittyvät.
  • Hauduta uunissa 180 asteessa kolme tuntia. 
  • Kanna pöytään ja nauti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti